Maja
puuhun!
Aina
silloin tällöin on mieleen putkahtanut ajatus puumajasta. Nyt
kun majan rakentamiseen sitten tuli tilaisuus, niin eihän
sitä tilaisuutta voi olla käyttämättä.
Eihän?
Maja valmistuu Nurmijärvelle, Islanninhevostalli Dynurin
naapuriin. Laitan kuvia ja kommentteja. Jos jollakulla on
vinkkejä, ideoita tai kommentoitavaa, niin otan ne
kiitollisuudella vastaan.
Perjantai
15.5.2009
Majan lattian tukipuut köysillä sidottuna neljään
jämerään kuuseen.

Apukeino, jonka avulla sain sidottua lattian tukipuut pystypuihin.
Lauantai 16.5.2009

Lattian tukipuut valmiina. Seuraavana vuorossa lattialankkujen
mittaaminen ja kiinnittäminen.
Tosi jämerät ja
tukevat tikkaat. Testattu on!
Lauantai 30.5.2009

Kakkosneloset olivat väärinpäin. Ei siis muuta kuin irti
ja uudelleen kiinni (kuvassa oikein).

Lattialankut ruskeasta kestopuusta.

Kuvassa kaidepuut tuoreesta lepästä. Tuntuvat hieman
kepposilta.
Jotta majasta tulisi turvallinen lasten käyttää,
kaidepuut on parasta tehdä hieman tukevammasta materiaalista.
Eli puukaupasta puurimaa. Puurimoihin on myös helpompi
kiinnittää mahdolliset seinälaudat.

Kaksi kääpätutkijaa.
Tiistai 2.6.2009

Lattia valmis.
Maanantai 15.6.2009


Kaiteiden vaakapuut.
Torstai 18.6.2009
Puumajan yksi seinäkaide melkein valmis. Kuvassa kaiteen
pystypuut ovat melko tiheässä. Ajattelin laittaa ainakin
päätyseinien
pystypuut hieman harvemmin.


Sunnuntai 28.6.2009
Kaiteiden
tekeminen jatkuu ...

Kaiteiden pystypuita.


Oviaukko on nyt pitkällä sivulla.
Keskiviikko 19.8.2009
Vihdoinkin ehdin majaa rakentamaan.
Urakka jatkuu huomenna.

Majan kaksi päätyseinää pohjamaalatusta
räystäslaudasta.
Torstai 20.8.2009
Urakka jatkuu viikonloppuna.
Kaikki tarvittava puutavara onneksi hankittu.

Perjantai 21.8. -
sunnuntai 23.8.2009

Majan toinenkin päätyseinä laudoitettu.
Tiistai 25.8.2009

Ikkunan kehykset paikoillaan. Samoin osa katon tukipuista.

Lauantai 29.8.2009

Katon tukirakennetta. "Apumies" tikkailla.

Räystäslautoja vaille valmis maja.

Katto
Sunnuntai 30.8.2009

Maja käytössä!